Consolis Suomessa: Betonimestarit sulautui Parmaan – uusi organisaatio astui voimaan

Rajavillen emoyhtiö Parma ja Betonimestarit toimivat vastedes Consolis-konserniin kuuluvana yhtenä yhtiönä Suomessa. Betonimestarit sulautui Consolis Parmaan maanantaina 30.9.2019. Samassa yhteydessä on muodostettu toimintaympäristön muutoksiin vastaava uusi organisaatio.

Uudessa yhtiössä yhdistyvät molempien yritysten vahvuudet. Betonimestarit on tunnettu erityisesti teollisuusrakentamisen osaamisestaan ja laajasti talonrakentamisessa toimivalla Parmalla on mm. vahvaa suunnittelu- ja tietomallinnusosaamista.

Rajaville ja Forssassa ratapölkkyjä valmistava Parma Rail täydentävät Consolis-perheen Suomessa.

”Olemme tehneet koko kesän töitä yhtiöiden sujuvan yhdistämisen varmistamiseksi. Sulautuminen tarkoittaa sitä, että toiminta erillisinä yhtiöinä on päättynyt ja uusi yhtiö aloittaa virallisesti toimintansa”, sanoo Parman toimitusjohtaja Jarmo Viljanen.

”Olen täysin vakuuttunut siitä, että voimme palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin molempien yhtiöiden vahvuudet yhdistäen” Viljanen jatkaa.

 

Uusi organisaatio 1.10.2019

Consolis Parman uudessa organisaatiossa on vahvistettu asiakaspalvelun, projektihallinnan ja toimittajayhteistyön rooleja. Myynti on jaettu asuinrakentamisen ja toimitilarakentamisen yksiköihin. Lisäksi projektinhallinta ja hankinta löytyvät pääorganisaatiotasolta.

Johtoryhmään on nostettu kolme uutta henkilöä. Toimitilarakentamisen myynnistä vastaavaksi myyntijohtajaksi on nimitetty Jari Issakainen. Myyntijohtaja Matti Haukijärvi vastaa jatkossa asuinrakentamisen myynnistä. Projektihallinnasta vastaavaksi projektijohtajaksi on nimitetty Aki Loikkanen ja hankintajohtajaksi Antti Airaksinen.

”Rakentamisen markkinatilanne on Suomessa lähivuosina haasteellinen usean kasvuvuoden jälkeen. Työturvallisuuden parantaminen ja onnistuneesti läpiviedyt projektit ovat keskeiset tavoitteemme” kertoo toimitusjohtaja Viljanen.

”Vahvistamme edelleen omaa suunnitteluamme parhaiden ratkaisujen ja sujuvan tuotannon varmistamiseksi. Panostamme myös projektinhallintaan täsmällisten toimitusten takaamiseksi. Viime kädessä muutos näkyy tuottavuuden parantumisena työmailla asiakkaan resursseja säästäen”, vakuuttaa Viljanen.

 

Myös sähköpostiosoitteet muuttuvat

Kaikkien Suomen Consolis-yhtiöissä toimivien työntekijöiden sähköpostiosoitteet muuttuvat 1.10.2019 alkaen. Jatkossa sähköpostiosoitteet ovat muotoa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Muutos koskee Rajavillen, Parman, Parma Railin ja entisen Betonimestareiden sähköpostiosoitteita.

Kaikki vanhat sähköpostiosoitteet toimivat vielä toistaiseksi, mutta varmistaaksesi jatkossa viestin perille saamisen, kannattaa uudet osoitteet ottaa käyttöön heti. Myös mahdollisiin osoiterekistereihin on syytä vaihtaa uudet osoitteet.

Consolis Parman kotisivut löytyvät jatkossa tutusta osoitteesta parma.fi ja henkilöidenpuhelinnumerot säilyvät ennallaan. Parman ajantasaiset yhteystiedot löydät täältä ja Rajavillen yhteydet täältä.

 

Liite: Consoliksen organisaatio Suomessa 1.10.2019